perjantai 19. syyskuuta 2014

Plastoliinipeukalo

TADAA.
Käytin siis kynäveistä ja hammaslääkärin työkalua.



Marmorin ja puupinnan jäljittelyä


Maurin tunnilla kokeiltiin eri maalaustekniikoita käyttäen saada aikaan uskottavia puu- ja marmoripintoja. Lauta- ja lankkupintojen jäljittelemiseen käytettiin omia käteviä työkaluja, joiden nimet tietenkin unohdin. Kolmannella tekniikalla, eli käsin siveltimellä puun rengaskuvioita tekemällä tehty tuotos ei ollut mielestäni puuta nähnytkään, vaan tulos oli lähinnä huvittava. Aikani taisteltua niiden kanssa kokeilin lopulta tehdä rengaskuvioista sattumanvaraisempia, mutta tämä näytti entistä surkuhupaisammalta. Niistä en edes laita kuvaa.
Marmoripintojen teossa onnistui helpommin, mm. elmikelmulla levitettävä pinta sai olla epämääräisempää. Niistä otin huonosti kuvia mutta laitan tähän nyt vesisuihkun avulla tekemäni kokeilun, josta tuli aika kivan näköinen.





sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hakkaraisen talo & Pukstaavi

Harrin tunnilla yritettiin päästä Tyrvään kirkkoon, mutta kirkon ollessa suljettuna päädyimmekin Herra Hakkaraisen taloon ja Suomalaisen kirjan museoon Pukstaaviin. Hakkaraisen talolla oli monet näytillä olevat teokset lavastepuolen oppilaiden töitä, joten pääsimme sisään ilmaiseksi.






Pukstaavissa oli esillä Harrin kirjansidontaa havainnollistava seinä, kirjanpainannan historiaa esittäviä malleja ja paljon muuta, mutta tämänkertaisen yleisön villitsijä taisi olla huonetta kiertävä pienoisjuna.
Retki oli kerrassaan valaiseva. Itse pidin Pukstaavissa pienoismalleista sekä William Morrisin tapetista.




torstai 11. syyskuuta 2014

Powerpoint-taidonnäyte

On tää ihanaa.

Päivin ja Harrin tunneilla maalataan uusiksi väliseinät johki gallerialuokkaan.
Powerpointilla tehtiin Esitys, josta näkyy meidän upeat ideat.
Siinä on musiikki ja kaikki. Harri tykkäs.